YLEISTÄ

Aloitimme toiminnan auktorisoituna purjehduskouluna 1995,  Olemme pisimpään yhtäjaksoisesti toiminut yksityinen purjehduskoulu Suomessa, vain pari seurakoulua on toiminut kauemmin.

Olemme myös melkein alusta saakka tarjonneet veneitä vuokrattavaksi lämpimillä vesillä, etupäässä Välimerellä. Olemme myös itse purjehtineet Välimerellä sekä omalla veneellä että vuokraveneillä noin puolitoista vuotta, joten monet paikat ja ihmiset ovat tulleet tutuiksi.

Vv. 2012-2016 olimme purjehtimassa maailman merillä, jona aikana toiminnan volyymi Suomessa tietenkin pieneni. Olemme nyt taas hyvässä nousussa.

Tukikohtamme sijaitsee Koivusaaren Pursiseura ry:n satamassa Koivusaaressa Helsingissä. Juhannuksesta elokuun alkuun olemme purjehtimassa Itämerellä vieraillen mm. Ruotsissa ja Virossa. Purjehduskautemme kotivesillä  on toukokuun alusta lokakuun loppuun. Käymme pari kertaa vuodessa Välimerellä, etupäässä Kreikassa ja Kroatiassa ja parin vuoden välein myös Karibialla. Tervetuloa mukaan!

KOULUTTAJAT

Esa ja Hilkka Kalervo

Esa on toiminut alusta alkaen koulun rehtorina ja yrittäjänä. Esa on Purjehduksenopettaja PORY ry:n auktorisoima avomeriopettaja. Hilkka tuli mukaan jo toisena toimintavuonna. Hilkka on PORY:n auktorisoima purjehduksenopettaja.